Lahden Viihdekuoro
Musiikin iloa jo 50 vuotta

HISTORIA

Lahden Viihdekuoron perustava kokous pidettiin maanantaina 25.2.1974 klo 19.00 Ravintola Riikinkukon kabinetissa. Ajatuksena oli perustaa Lahden kaupungin palveluksessa olevien laulajien sekakuoro. Kuoron ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Vesa Sorjanen ja sihteeriksi Raija Laito.

Seuraava tärkeä etappi oli vielä rekisteröimättömän yhdistyksen vuosikokous Lotilan kansakoulussa 7.10.1974. Kokous hyväksyi yhdistykselle tehdyt säännöt ja valitsi johtokunnan. Lahden Viihdekuoro merkittiin yhdistysrekisteriin 30.12.1974.

Ensimmäisinä vuosina taiteellisena johtajana toimi Lahden kaupunginteatterin kapellimestari Reijo Vuorinen. Vuodesta 2018 alkaen johtajana on toiminut Antti Laaksonen.

Kuoro toteuttaa vuosittain konsertteja eri teemoilla ja esiintyy monenlaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja juhlissa, myös muiden kuorojen kanssa yhteistyössä.

Lahden Viihdekuoro konsertoi sekä kotimaassa että ulkomailla. Konserttimatkat ovat suuntautuneet Australiaan, Brasiliaan, Saksaan, Espanjaan, Italiaan, Latviaan, Norjaan, Unkariin, Viroon ja Puolaan. Veronan kuorofestivaaleilla Italiassa kuoro oli 2011 ja Saksan Baden-Badenin musiikkifestareilla 2022. Kuoro on myös toiminut isäntäkuorona useille ulkomaalaisille kuoroille.

Lahden Viihdekuoro on tähän mennessä tehnyt kolme levytystä. Sulle rakas... julkaistiin vuonna 1987 ja Viivy vielä hetki vuonna 1995. Vuoden 2003 maaliskuussa julkaistiin kuoron kolmas levy Kadonneet laivat. Levytyksistä löytyy tarkempaa tietoa alempana tällä sivulla.

Lahden Viihdekuoro vietti ensimmäisen kerran juhlavuotta, kun se täytti 10 vuotta ja sen jälkeen on juhlittu viiden vuoden välein. 50-vuotisjuhlakonsertti oli 9.11.2024 Wanhassa Teatterissa teemalla Eloon, Iloon, Elämään!

TAITEELLISET JOHTAJAT

Lahden Viihdekuoron taiteellisina johtajina on alusta alkaen ollut maineikkaita ja taitavia musiikin alan ammattilaisia. 50 vuoden aikana kuorolla on ollut yhdeksän kuoronjohtajaa, joista Matti Reinikka oli tehtävässä peräti 14 vuotta, Markku Helle 10 ja Jukka Sairanen 9 vuotta.

1974-1978 Reijo Vuorinen
1978-1992 Matti Reinikka
1992-2002 Markku Helle
2002-2005 Mikko Kalliomaa
2005-2006 Ari Niskanen
2007-2016 Jukka Sairanen
2016-2018 Outi Leppänen
2018 syksy Martta Saksa
2018 –           Antti Laaksonen

Keitä he olivat?
Reijo Vuorinen, Lahden kaupunginteatterin kapellimestari
Matti Reinikka, musiikin lehtori
Markku Helle, kanttori
Mikko Kalliomaa, musiikin lehtori
Ari Niskanen, musiikinopettaja
Jukka Sairanen, musiikinopettaja, filosofian lisensiaatti, tohtorikoulutettava
Outi Leppänen, musiikin maisteri, lehtori Lahden konservatoriossa
Martta Saksa, musiikkipedagogi Amk, kuoronjohtaja
Antti Laaksonen, kuoronjohtaja, musiikin sekatyöhenkilö

PUHEENJOHTAJAT

1974-1975 Vesa Sorjanen
1975-1984 Raija Laito
1985-1988 Juhani Äyri
1989-1990 Veli-Matti Turunen
1991-1993 Tuija Teräväinen
1994-1996 Veli-Matti Turunen
1997-2003 Pirjo Merta
2003-2004 Veli-Matti Turunen
2004-2011 Tapio Pajamäki
2012               Anna Muikku
2013               Petri Ahtola
2014-2016 Matti Ali-Löytty
2017               Armi Lehtinen
2018-2019 Jussi Koukku
2020-             Piia Uotinen

JUHLAKONSERTIT

10 vuotta: 30.3.1984 Lahden Konserttisalissa johtajana Matti Reinikka.
15 vuotta: 14.4.1989 Lahden Konserttisalissa johtajana Matti Reinikka.
20 vuotta: 22.4.1994 Lahden Konserttitalossa johtajana Markku Helle.
25 vuotta: 23.4.1999 Lahden Konserttitalossa johtajana Markku Helle.
30 vuotta: 15.4.2004 Lahden Sibeliustalossa johtajana Mikko Kalliomaa.
35 vuotta: 19.9.2009 Lahden Konserttitalon Felix Krohn -salissa johtajana Jukka Sairanen.
40 vuotta. 5.4.2014 Wanhassa Teatterissa johtajana Jukka Sairanen.
45 vuotta: 15.2.2020 Wanhassa Teatterissa johtajana Antti Laaksonen.
50 vuotta: 9.11.2024 Wanhassa Teatterissa johtajana Antti Laaksonen.


LP kansi
Viivy_viela_hetki_kansi_koko_ala
kadonneet_laivat_kansi

LEVYTYKSET

 Lahden Viihdekuoro on julkaissut kolme levyä. Sulle rakas… ilmestyi vuonna 1987, Viivy vielä hetki vuonna 1995 ja Kadonneet laivat vuonna 2003.

Sulle rakas…
Lahden Viihdekuoron ollessa varhaisessa 13 vuoden iässä vuonna 1987, se julkaisi ensimmäisen levynsä. Vinyylilevy sai nimekseen Sulle rakas… ja se sisälsi yhteensä 11 kappaletta. Se julkaistiin myös C-kasettina. Kuoroa levyllä johti silloinen kuoronjohtaja Matti Reinikka.
A-puoli
1. Vie meidät rakkauteen (säv./san. Leandros, Munro, suom. Johansson, sov. Seppo Torpo) 3:25
2. Perhonen Haagassa (säv. Bellman, san. Hirviseppä, sov. Kari Ala-Pöllänen) 1:57
3. Sataman valot (säv. Grosz, san. Kennedy, suom. Tuuli, sov. Kalevi Ukkola) 4:38
4. C’est si bon (säv. Betti, suom. Kullervo, sov. Kalevi Ukkola) 5:00
5. Eilinen (säv./san. Lennon, McCartney, suom. Valkama, sov. Juha Nuorteva) 2:31
6. Memory (säv. Lloyd Webber, san. Nunn, suom. Reiman, sov. Kalevi Ukkola) 4:01
B-puoli
1. Kasvupaikka (säv./san./sov. Rauno Lehtinen) 3:19
2. Kissa vieköön (säv. Warren, san. Mercer, suom. Käyhkö, sov. Martti Lappalainen) 2:26
3. Kuolleet lehdet (säv. Kosma, san. Prévert, suom. Kullervo, sov. Matti Reinikka) 4:23
4. Alajoen Jaskan polkka (trad., san./sov. Lasse Lintala) 1:13
5. Halleluya (säv./san. Oshrat, Orr, suom. Reponen, sov. Pentti Lasanen) 3:39
Levyllä esiintyvät Matti Reinikan johtaman Lahden Viihdekuoron lisäksi myös Seppo Korhonen (kosketinsoittimet), Lauri Sulanko (basso) ja Jari Heikkilä (rummut). Levyn kokonaiskesto oli 36 minuuttia ja 4 sekuntia. Levyn kannen suunnitteli graafikko Ilmo Valtonen.

Viivy vielä hetki
Vuonna 1995 kuoro julkaisi toisen levynsä, tällä kertaa CD-muodossa. Nimeksi tuli levyllä olevan Mikko Alatalon ja Harri Rinteen kappaleen mukaisesti Viivy vielä hetki. Kappaleita tällä levyllä on yhteensä 13 ja kuoroa johtaa Markku Helle.
Kappaleet
1. Cherbourgin sateenvarjot (säv. Legrand, san. Demy, suom. Saukki, sov. Ari Niskanen) 3:26
2. Ranskalaiset korot (säv. Lindström, san. Hillevi, sov. Ari Niskanen) 3:10
3. Vanha holvikirkko (säv./san. Lindahl, suom. Saukki, sov. Ari Niskanen) 3:10
4. Yksinäinen saarnipuu (säv./san. Vainio, sov. Mikko Kalliomaa) 3:38
5. Lullaby of Birdland (säv. Shearing, san. Weiss sov. Matti Reinikka) 2:29
6. Singin’ in the Rain (säv. Brown, san. Freed, sov. Ari Niskanen) 2:37
7. Huivi (säv. Laaksonen, san. Öhman, sov. Antti Laaksonen) 2:55
8. Norjalainen villapaita (säv./san. Leskinen, sov. Seppo Korhonen) 3:12
9. Pieni kukkanen (säv. Bechet, san. Saukki, sov. Ari Niskanen) 3:25
10. Muistojen bulevardi (säv./san. Sundgren, suom. Tuuli, sov. Ari Niskanen) 2:33
11. Lahdenkatu (säv. Nordberg, san. Ahti, sov. Markku Helle) 2:26
12. Mustalaisviulu (säv. Tibsen, Tibsen, Powell, san. nimim. Annuli, sov. Ari Niskanen) 3:31
13. Viivy vielä hetki (säv./san. Alatalo, Rinne, sov. Seppo Korhonen) 3:09
Levyllä esiintyivät Markku Helteen johtaman Lahden Viihdekuoron lisäksi myös Matti Kuittinen (piano), Kari Peuhu (kontrabasso), Ari Niskanen (harmonikka), Anitta Saren (viulu) ja Riku Heino (rummut). Levyn kokonaiskesto oli 39 minuuttia ja 5 sekuntia.

Kadonneet laivat
Vuoden 2003 maaliskuussa julkaistiin kuoron kolmas levy Kadonneet laivat. Suomen vesillä purjehtineiden laivojen kiehtovat tarinat innoittivat säveltäjä Raimo Hastin ja sanoittaja Rauli Nordbergin luomaan kokonaisuuden, jossa jokainen ”kadonnut laiva” sai oman laulunsa. Tarinoita ja näin ollen lauluja syntyi CD-levylle yhteensä 12 kappaletta. Kuoronjohtajana tuolloin toiminut dir.mus. Mikko Kalliomaa sovitti laulut kuorolle. Levynjulkistamiskonsertista tehtiin videotaltiointi, mutta televisiosta sitä ei valitettavasti nähty.
Kappaleet
(säv. Raimo Hast, san. Rauli Nordberg, sov. Mikko Kalliomaa)
1. Kadonneet laivat 2:58
2. Perniön venehauta 3:16
3. Hylky Lapurin 3:34
4. Pärnun koggi 4:32
5. Käkisalmen kirkonkello 2:31
6. Oli kultaa, oli hopeaa 4:10
7. Vrouw Maria 3:51
8. Haavoittumaton 4:32
9. Risti Pyhän Nikolain 3:26
10. Meren seitsemän kaunistus 3:29
11. Suomenlahden uljas lukko 3:11
12. Toiset jää jatkamaan 5:32
Levyllä esiintyy Lahden Viihdekuoron kanssa neljä maineikasta solistia: Kristiina Lanki (3, 8, 10), Markku Aro (4, 9), Ari Mannelin (6, 8) ja Tapani Perttu (7, 12). Yhtyeessä soittavat Kimmo Parviainen (kosketinsoittimet), Teemu Harjukari (klarinetti ja harmonikka), Raimo Hast (kitara), Dimitar Popov (kitara), Seppo Sillanpää (mandoliini), Jarno Karjalainen (basso) ja Sami Tervonen lyömäsoittimet). Taustat äänitti Mikko Kalliomaa. Levyn kokonaiskesto on 45 minuuttia ja 6 sekuntia.